Se on rakkaus, joka puhuu, hey haloo!

Todellisuus meistä pakenee, sillä luojan tähden paetkaa-refleksi on poistunut estojen metsästä kiimamme palon polttamana. Fuck it sovinnaisuus, estetiikka, olemme vieraantuneet ikään kuin olisit juuri astunut täysin uuteen maailmaan seksuaalisuutesi saralla. Tämä rakkaus oli saartanut sielusi kaikki käytävät, täyttänyt jokaisen kolkan puhtaasta eläimellistä kiimasta, olkaa ystävällinen ja naikaa kanssani, nain juuri parasta aikaa.

Näin lausuu estottomasti esikoisrunoilija Jan-Christian Halmela, joka vietti elämästään aika monta vuotta vankilassa. Nuori ja komea hän ei enää ole, mutta juuri sen tähden nykyään rupisen runouden taitaja vailla vertaa. Hän ei paennut vankilasta, vaan vankila pakeni hänestä. Hän on einoleinomaisesti uutta kieltä luova kokeellinen nero. Tällä esikoisrunokokoelmalla olemme saaneet Suomeen uuden soljuvaisten sanojen ja anti-rakkausrunouden taitajan.