{"product_id":"kurkistuksia-von-reijo-perala","title":"Kurkistuksia","description":"Kurkistuksia\nMaailman ja median myllerryksessä\n\nReijo Perälästä piti tuulla laborantti, mutta tulikin filosofian tohtori, historiantutkija ja ohjelmajohtaja Yleisradioon. Väitöskirjansa hän tekee töiden ohella Lapuan liikkeestä ja tutkii äärioikeistoa muutenkin.\n\nMuistelmissaan hän kuvaa poikkeuksellista uraansa. Maalaispojan matka median ytimiin etenee huumorilla kerrottujen tarinoiden kautta. Huumori on myös keino selviytyä pahoista paikoista.\n\nAikoinaan hän oli Suomen nuorin päätoimittaja. Hän muistelee, miltä tuntui matkata nuorena toimittajana Urho Kekkosen mukana ja kirjoittaa varalta kassakaappiin Kekkosen nekrologit.\n\nPerälä on mukana monessa hankkeessa. Kirjassaan hän kertoo, miten perustettiin Radio Suomi, maakuntaradiot, alueelliset tv-uutiset, saamenkieliset tv-uutiset, Yle Elävä arkisto ja Yle Areena.\n\nKirja kuvaa myös maailman muutosta. Pieni poika tuijottelee taivaalle etsien Juri Gagarinia. Myöhemmin koko itäblokki sortuu ja internet mullistaa maailman sekä myös Perälän oman työuran.\n\nAnsioistaan Reijo Perälä on palkittu mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla.\u003cdiv class=\"aw-variant-hidden-subtitle-div\" id=\"aw-variant-subtitle-9789528072799\"\u003e\u003ch3\u003eMaailman ja median myllerryksessä\u003c\/h3\u003e\u003c\/div\u003e","brand":"Autorenwelt Shop","offers":[{"title":"Hardcover - 9789528072799","offer_id":50200658936133,"sku":"9789528072799","price":24.4,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0940\/0622\/files\/bad92bc5-6fc4-4a43-ad20-d3cf2da46ad4.jpg?v=1767427272","url":"https:\/\/shop.autorenwelt.de\/en\/products\/kurkistuksia-von-reijo-perala","provider":"Autorenwelt Shop","version":"1.0","type":"link"}